Osallistuin haaveilemaan hetkeksi osana keskustelu Facebookin politiikkaryhmässä. Ajatuksena oli miettiä, miltä Vihti voisi näyttää kymmenen vuoden päästä, vuonna 2031. Tällainen siitä tuli:
Kymmenen vuoden päästä Vihdin Kunnassa sammutetaan viimeinenkin öljylämmityspannu lopullisesti. Kaikki kunnan öljyllä lämpiävät tuvat toimivat nyt lämpöpumpuilla, isommat maalämmön voimalla. Kunnassa on muutenkin toteutettu energiaremontti, ja melkein jokaisen talon ja rakennuksen katolla on sähköä tuottavat aurinkopanelit. Olemme siis energiaomavaraisia useimpina päivinä ja silloin harvoin kuin ei tuule tai on pilvistä saamme tarvitsemamme sähkön vetyä sähköksi ja lämmöksi muuttavasta voimalasta. Vetyä riittää vietäväksi Helsinkiin ja Espooseen saakka.
Liikkuminen: Kaikki uudet autot ovat pitkään olleet sähköllä toimivia ja pyöräily on nostanut ihmiset liikkeelle, toki sielläkin sähköavusteisesti. Kunnan 2022 aloittama kevyen liikenteen reittikampanja on tuonut 99% kuntalaisista turvallisten reittien piiriin. Ne, jotka käyvät kodin ulkopuolella töissä, käyvät mieluiten lähijunalla, ja hoitavat junamaksunsa näppärästi yhdellä HSL kortilla.
Luonto: HSL tuo myös turisteja Vihtiin tuhansittain ja lintubongaus kerää valtavat määrät ihmisiä seuraamaan lintujen joukkomuuttoa Hiidenvedellä ja Vanjärvellä joka vuosi. Riistapellot saivat linnut menestymään ja lisääntymään voimakkaasti. Myös harvinaiset taantuneet lajit vahvistuivat vihtiläisten sovittua, että linnut ovat arvokkaampia elävinä kuin padassa. Vihdin 180 arvokkaasta luontokohteesta tehtiin vuoden 2031 lopulla uusi maailmanperintökohde, jonne on tulijoita ympäri maailman.
Lentoliikenne: lentoliikenteen sähköistäminen mahdollisti kustannustehokkaat kaupalliset lennot Nummelan lentokentältä. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin lentäminen maksaa vähemmän kuin taksimatka samalle etäisyydelle, kätevästi ja nopeasti. Lentokentästä tuli myös kunnan tärkein yksittäinen työllistäjä.
Lapset ja nuoret: lapsille ja nuorille on nyt enemmän aikaa kun kunnassa alettiin suosia etätöitä. Kunnan jokaiseen kylään perustettiin palvelupiste, jossa yhden luukun takaa saa niin etätyöpisteen päiväksi, kuin neuvolapalvelut kuin muutkin terveydenhoitajan palvelut. Kaikki kunnan 2020 toiminnassa olevat koulut toimivat edelleen, ja erityisen ylpeitä voimme olla lasten erityistarpeiden hoitamisesta varhaisessa vaiheessa lapsuutta. Muutenkin digitalisaatio on vapauttanut kunnan työntekijät työpöytien äärestä palvelemaan kuntalaisia siellä, missä työnteko on tehokkainta.
Vihdin pärjäämistä on ihmetelty. Miten 10 vuoden kituuttamisen jälkeen Vihreät muuttivat arvot päälaelleen ja saivat muut valtuustoryhmät mukaan ihmiskeskeiseen muutokseen. Kunnallisverot laskivat ja nyt työpaikkaomavaraisuus on noussut yli 90% useamman uuden yrityksen avattua innovaatiokeskuksen Etelä-Nummelaan. Lisääntynyt kansainvälisyys on tuonut kuntaan yrittäjiä laidasta laitaan – heille löytyi kunnasta nopeasti sopivat tilat logististen hyviltä paikoilta ja loistavien tietoliikenneyhteyksien päästä.