Pitäisikö Vihdin perustaa oma energiayhtiö?

Energiamarkkinat ovat murroksessa. Kuntien roolia energiantuotannossa ovat muuttaneet ilmastonmuutoksen torjuminen, energian omavaraisuuden lisääminen ja kuluttajien kasvavat odotukset uusiutuvan energian käytöstä. Monet kunnat ovat jo tarttuneet haasteeseen perustamalla omia energiayhtiöitään. Voisiko myös Vihti liittyä tähän joukkoon ja perustaa oman energiayhtiön, joka tuottaisi ja myisi kaukolämpöä ja sähköä kuntalaisille, yrityksille ja kunnalle itselleen? Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan VihdinJatka lukemista ”Pitäisikö Vihdin perustaa oma energiayhtiö?”

Ilmastotoimet vahvistavat kuntataloutta.

Edellisessä kirjoituksessani käsittelin Suomen Ympäristökeskuksen tilastoja kasvihuonekaasujen päästämisestä Vihdin osalta. Päätelmäni oli, että Vihti voi saavuttaa tärkeimmät tavoitteensa uudistamalla liikenteen ja lämmityksen ilmastoystävällisiksi. Tässä toisessa osassa käsittelen näiden vaikutusta kunnan omaan talouteen. Väitän, että ilmastotoimet ovat kunnalle kannattavia. Ne lisäävät asukkaiden hyvinvointia ja vahvistavat kunnan taloutta. Vihdin kunnan on pakko etsiä uusia tapoja tehostaa toimintaansaJatka lukemista ”Ilmastotoimet vahvistavat kuntataloutta.”

Öljylämmityksen täytyy loppua nyt.

Suomen Ympäristökeskus (SYKE) julkisti elokuussa 2021 tilastot kasvihuonekaasujen päästämisestä, eli niin sanotuista ilmastopäästöistä vuodesta 2005 vuoteen 2020 asti. Artikkeliin pääsee tutustumaan tämän linkin takaa. Artikkelin mukaan kuntien yhteenlasketut päästöt vähenivät viime vuonna 7,4 prosenttia. Suurin syy kuntien päästöjen vähenemiseen on se, että sähkön käytöstä oli syntynyt yli viidenneksen (-20,3 prosenttia) vähemmän päästöjä. Sähkön käytön päästöjäJatka lukemista ”Öljylämmityksen täytyy loppua nyt.”